Hieman ihmetyttää kuinka joskus on ovia tehty. Ehkä tuulikaapilla on koitettu sitten korjata tilannetta, kun päivä paistaa – tai ainakin tuuli käy – karmin ja puitteen välistä ja pariovien tapauksessa myös ovilehtien välistä. Onhan noihin koitettu jotain listoja laitella, mutta tiivistykseen ei ihan mahotonta parannusta niillä ole kylläkään saavutettu. Tiivisteet tainnu unohtua. Sekin ihan mielenkiintoista näin nykymalliin tottuneelle, että lasikerroksia on vain se yksi. Puuta sentään vaikuttaisi osassa ovia olevan vähän enemmän, jopa noin 50 mm + panelointi. Kaipa asunnoissa on riittänyt pienempikin lämpö, niin ei sillä niin merkitystä. (Lisää eristävyydestä yms kirjoittelin tänne.)
Artikkelikuvassa kellarin ovia: vanha ruskea ovi autotalliin ja uusi musta ovi saunatiloihin. Laseissa ulkopintana puolipeili, eli hieman hämärämmästä sisätilasta näkyy ulos. Pimeinä iltoina peiliominaisuus ei toimi, jos sisällä valo päällä.
Ulko-ovien päivitys etenee yksi kerrallaan, kun sopivasti on tilanne. Noille 60-luvun oville en ihan hirveästi anna arvoa: osa on jo päässyt lämmittämään saunaa. Yksi ilmeisesti alkuperäinen ulko-ovi on vielä paikoillaan ja se oli suunnitelma siirtää kunnostamisen jälkeen sisäoveksi salin sisäänkäynnille, mistä toinen vastaava on joskus vaihettu 60-luvun sisäoveksi, kun siihen on rakennettu kuistin tilalle eteinen.
Uusiksi oviksi vaihtuu alumiiniset lasiovet. Nykymallinmukaisia kokolasiovia en kuitenkaan halunnut, koska ne ovat kovin tylsän näköisiä, sopii ehkä johonkin nykyarkkitehtoniseen helmeen, jossa tasaiset pinnat ja suorat kulmat luovat ihastuttavaa laatikkomaisuutta ja koko seinän kokoisesta olohuoneen ikkunasta aukeaa akvaariomainen näkymä suoraan naapurin autotallin seinään. Mutta tässä innostusta haettiin alkuperäisistä ulko-ovista, joissa lasit ovat pieniä. Painike ja avainpesä sijoittuvat keskimmäisen ja pienimmän ikkunan keskelle ja yläikkunan korkeus on oviaukon mukaisesti mitä mihinkin aukkoon mahtuu. Oviaukkoja ei alettu muuttelemaan kellarin ovien rappauksen avartamista enempää.
Lukoista halusin sellaiset, jotka eivät mene vahingossa lukkoon, kuten Abloyn mallit, vaan eurooppalaisen tavan mukaisesti ne menevät lukkoon vain kun ne lukitaan. Ainakaan maalla ei ole tarvetta lukita ovea kotona ollessa, paitsi ehkä öisin. Tällaisen lukkojen toiminnan kanssa ei juurikaan ole tullut tilanteita, joissa ei muistaisi laittoiko oven lukkoon lähtiessä. Ja itsensä vahingossa ulos lukitseminen on mahotonta, toisin kuin suomalaisten ”suosikkivalmistajan”, joita jokainen lukkoliike ja rautakauppa tyrkyttää. Huomiona lukitukseen: lukko ja avainpesä ovat kaksi eri asiaa. Kaikki lukkovalmistajat tarjoavat esim. ehkä yleisimpään eli DIN/eurosylinteriin, joka tännekin valikoitui, avainpesiä, mutta kätevästi suomalaisten ”suosikkivalmistaja” myy näitä vain kaikkiin maailman maihin, paitsi Suomeen, jotta ihmiset pystyisivät helposti lukitsemaan itsensä jatkossakin ulos asunnoistaan.
Jatkuu myöhemmin…
