Alkuun ränneistä vesi tippui maahan tai tynnyreihin. Vaikka maasto tässä kohtaa onkin hiekkaa, ei mielestäni ole kovin järkevää valuttaa tarkoituksella vettä talon viereen, joten piti kaivaa sadevesiputkisto talon ylärinteen puolelle.
Projekti aloitettiin ensimmäisenä syksynä kaivamalla ojat. Mukavasti tämäkin saatiin tehtyä pienellä budjetilla, kun lähipiiristä löytyi minikaivuri. Sadevesikaivot sijoitettiin jokaiseen ulkonurkkaan. Alarinteen puolelle pitkälle sivulle ei vielä kaivoja ja putkia asennettu, koska riippuu hieman kattorempasta mihin kohtaan ja montako sinne tarvitsee. Projekti oli sen verran työläs, että sen viimeistelemistä ei ole jaksanut niin aktiivisesti suorittaa. Myös päätös millaista viimeistelyä minnekin hieman uupuu. Toki jotkin paikat on suunnitelma toteuttaa vasta kattorempan mukana.

Samalla kun pihaan kaivettiin ojat sadevesien poisjohtamiseksi, oli järkevää laajentaa kaivuita sen verran, että keskellä pihaa kulkeva ilmalinja muutettiin maakaapeliksi. Yllä olevassa kuvassa näkyy kaapeliojan kaivuun esiin tuomat upeat jääkautiset kerrostumat. Kyseessä on paikkatietoikkunan mukaan hiekkainen reunamuodostuma ja pari sataa metriä tästä pohjoiseen löytyy sitten jäätikköjokidelta.
Mutta palataksemme aiheeseen, samalla kaapelointiin sähköt myös talousrakennukselle ja talon toiseen päähän. Erittäin kätevästi täällä oli kome erillistä sähköliittymää aluksi, joista kaksi ylimääräistä lopetettiin heti alkuun ja väliaikaispiuhoilla jaettiin yhestä keskuksesta kahteen muuhunkin. Kaapelien lisäksi lisättiin talon kulmalle uusi pääkeskus, josta jaetaan sähkö talon molempiin päihin, talousrakennukselle ja autolämmitystolpalle.